1
November
2005

Tekijänoikeuskeskustelu Kaapelitehtaalla 23:34 on Tuesday

Maanantainen Cuporen järjestämä Cable Talks -tekijänoikeuskeskustelu havainnollisti hyvin tekijänoikeuslain monimutkaisuuden ja julkisen keskustelun mustavalkoisuuden välisen kuilun. Professori Nicklas Bruun totesi lainsäädännön olevan vain yksi keino tekijänoikeuksien hallinnassa. Oikean tasapainon löytäminen niin käytettävissä olevien keinojen kuin eri intressinhaltijoiden välillä on hankalampaa, kuin kokonaisuudesta erotettuja yksityiskohtia ruotivat lehti- ja blogikirjoitukset antavat ymmärtää. Ja “tasapaino on suhteellista”, kuten Jorma Waldén Opetusministeriöstä osuvasti totesi.

Päällimmäiseksi fiilikseksi jäi ärsyyntyminen käynnissä olevaan julkiseen keskusteluun tekijänoikeuksista. Kun kyse on tekijänoikeuksien haltijoille hyvin tärkeästä ja toisaalta myös kaikkia kuluttajia koskettavasta asiasta, miksi keskustelun vuorosanat on niin helppo löytää argumentoinnin virheiden listalta? Milloin lehdistö hyökkää Karpelaa vastaan, milloin EFFI:n puheenjohtaja Ville Oksanen vetoaa maailman johtaviin auktoriteetteihin, milloin taas ÄKT muokkaa faktoja itselleen sopiviksi. Toisaalla keskustelua varjostaa “kuluttajien etuja puolustavien” nörttien tarve nokkelasti löytää laista porsaanreikiä, joiden avulla pyritään osoittamaan jotakin. Tosin en aivan ymmärrä mitä, enkä miksi. Toisaalla taas oikeuksien haltijoiden etujärjestöt vastaavat samalla mitalla, suu vaahdossa ja julkaisemiensa lehtien sivuilla.

Olen itsekin syyllistynyt tarpeettomaan loanheittoon, ehkäpä myös tässä kirjoituksessa. Lukisin silti mielummin asiallista keskustelua tekijänoikeuksista, niin kuluttajana, kuin tekijänoikeuksien haltijanakin.


Muissa Cable Factory Talks -tilaisuutta koskevissa kirjoituksissa käsittelen opetusministeriön listaamia tekijänoikeuden haasteita 2000-luvulla sekä tekijänoikeutta vuonna 2020. Tilaisuudesta on kirjoittanut myös DigiTodayn tekijänoikeus-blogi.

2 Responses to “Tekijänoikeuskeskustelu Kaapelitehtaalla”

    Comments:

  1. Antti Vilpponen Says:

    On valitettavaa, että näet meidän kampanjoinnin tarpeena löytää porsaanreikiä uudesta laista. En myöskään ymmärrä sitä, että keskustelua “varjostaa” meidän kampanjointi, koska pidät meitä nörtteinä jotka haluavat mukamas puolustaa kuluttajien etuja. Kampanjaa tukee usea artisti ja muusikkokin. En usko, että he tahallaan haluavat tehdä itselleen hallaa tukiessaan tätä kampanjaa – kyllä siellä on aivan muut syyt taustalla.

    Kampanja syntyi vastustamaan laissa olevaa kohtaa, jossa kielletään kopioiden tekeminen omaan tarkoitukseen suojatuista levyistä. Teknologisessa yhteiskunnassamme on jo tällä hetkellä monta eri tapaa kuunnella musiikkia. Pitäisikö jokaiseen laitteeseen hankkia musiikki uudestaan?

    Laissa on myös monia muita epäkohtia joita en itse henkilökohtaisesti hyväksy, mutta ne jätettäköön toiseen kertaan.

  2. niko Says:

    Noh, oli tuossa alkuperäisessä kirjoituksessani hieman tarkoituksellista (joskin tarpeetonta) ärsyttämisen halua.

    Sikäli seison sanojeni takana, että mielestäni niin “Olen rikollinen?” -sivuilla kuin muilla vastaavilla pyritään osoittamaan miten kamalia lain suojaamaa DRM:ää käyttävät levy-yhtiöt ovat. Ja toisaalta saan lukea Gramexin lehdestä vielä tökerömpiä väitteitä, joissa pyritään osoittamaan miten kamalia nämä DRM:ää vastustavat piraatit ovat. Kärkäs arvosteluni kohdistui siis keskustelun yleiseen tasoon, olenrikollinen.org vain sattuman kautta sai kyseenalaisen kunnian päästä esimerkkien listalle. Artistina ja muusikkona kannatan perimmäistä ajatusta olenrikollinen.orgin ja muun julkisen keskustelun takana, mutta toivoisin keskustelun siirtyvän eteenpäin “juupas eipäs” vaiheesta.

    Henkilökohtainen mielipiteeni itse suojattujen äänitteiden kopiointikieltoon on, että DRM:t ovat idioottimaisinta mitä suuri levyteollisuus on liiketoimintansa tuhoamiseksi toistaiseksi keksinyt. Rajoitusten päättömyys tiivistyy kirjassa Art of Digital Music, jossa EMI:n Ted Cohen kertoo, miten uskomattoman hyviä DRM-systeemit ovat kun käyttäjä saa tehdä 3 kopiota luvallisesti ja lopuksi “vitsailee” itsensä olevan poikkeustapaus, koska tarvitsee 20 kopiota. Kun MP3-soitin löytyy kohta halvimmasta leivänpaahtimestakin, maailmassa on pian muutama kymmenen miljoonaa poikkeustapausta.

    Myös minä uskon laissa olevan muitakin epäkohtia. Kovin moni asiasta kiivaasti väittelevä (itseni mukaanlukien) ei lakia kuitenkaan todellisuudessa ole lukenut, saatika ymmärrä miten sitä käytännössä tullaan tulkitsemaan.